Huulirasvaa ja kevätaurinkoa!

Vielä ei pihalta löydy tuoretta satoa kerättäväksi, joten on joutilasta aikaa tehdä vaikka huulirasvaa.

Oliiviöljyllä tehtäessä rasvasta tulee pitkä kestoisempi huulilla. Kokeilin kookosrasvaa ja sen koostumus oli pehmeämpi, mutta vaikutusaika huulilla todella lyhyt. Joten suosittelen oliiviöljyä.

PERUSHUULIRASVA

1 rkl mehiläisvahaa
3 rkl oliiviöljyä
muutama tippa eteeristä öljyä.

Sitten tarvitset kattilan ja muovi /lasikulhon jonka saat laitettua kattilaan, tehdäksesi vesihauteen.



Laita vesihauteeseen oliiviöljy ja mehiläisvaha ja lämmitä kunnes vaha on sulanut. Ota pois hellalta ja lisää eteerisiä tippoja oman maun mukaan.


Sitten vaan purkittamaan. Öljyn määrästä riippuu kauanko rasvan hyytymiseen menee aikaa. Loistava tuote ja varsinkin henkilökohtainen suosikkini on piparminttu-eteerinen öljy. Raikas!

Jos haluat tehdä rasvan jostakin olemassa olevasta yrtistä, sekin onnistunee. Ottaa vaan hieman enemmän aikaa. Kaada öljy vesihauteeseen ja lisää joko tuoreet tai kuivatut yrtit ja "keittele" noin 10 minuuttia. Siivilöi "roskat" pois ja jatka ohjeen mukaan. Ja aina voi hiukan ropsauttaa eteeristä öljyä tässäkin tapauksessa mukaan. Kuka mitenkin haluaa.

SITRUUNAMELISSA HUULIRASVA YSKÄNROKKOON

20 rkl tuoreita sitruunamelissan lehtiä tai 10 kuivattua
3 rkl vehnäalkioöljyä
1,25 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl mehiläisvahaa
5 pisaraa eteeristä teepuuöljyä.

Ja taas tehdään vesihaude. Murskaa lehdet oliiviöljyn ja vehnäalkioöljyn kera kippaan ja hauduta noin 15 - 20 minuuttia. Siivilöi.
Laita öljy kattilaan (ilman vettä) miedolle lämmölle ja lisää hunaja sekä mehilöisvaha. Sekoita kunnes on tasaista. Sammuta hella ja lisää teepuu. 

Yskänrokkoon sopivia / auttavia yrttejä on sitruunamelissan lisäksi Iisoppi, Meirami, Minttuöljyt ja Sianpuolukka. Nämä ulkoisesti käytettyinä. Sisäisesti voit nauttia Ginsengiä ja Punahattua.

Yrttien ja kasvien vaikutuksista ja tehoaineista voit lueskella vaikka teoksesta: Michael Castleman; Terveyskasvit. Oma painokseni on vuodelta 2000 ja kirpputorilöytö vuosien takaa. Mutta yksi hyvä perusteos kannattanee aina hankkia. Mistä sen sitten löytääkin.



Kommentit

Suositut tekstit