Pihasaunio
Pihasaunio - Matricaria discoidea
Pihasaunio on yksivuotinen ruoho, joka haarottuu voimakkaasti latvastaan ja on kalju, lyhytkarvainen ylhäältä. Korkeutta pihasauniolla on 5 -30 cm. Tuoksu on vahvasti ryytimäinen.
Pihasaunion kukarot ovat mykeröitä, "kukan keskustoja", joista puuttuu vallan kukan terälehdet.
Pihasauniota kasvaa yleensä pihoissa, tienvarsilla, joutomailla, pelloilla, rannoilla.... ja se kukkiia heinäkuusta jopa lokakuulle.
Alunperin Koillis-Aasiasta ja läntisestä Pohjois-Amerikasta lähtöisin oleva pihasaunio kasvaa nykyään joka pihassa. Alkujaan 1800 luvun puolivälissä pihasauniota kasvatettiin eksoottisena kasvina kasvitieteellisissä puutarhoissa, joista se sitten pääsi karkaamaan ja ryöstäytyi puutarhurien käsistä.
Maku on voimakas. Englanninkielinen nimi; Pineapple Mayweed antaa osviittaa sen ananakseen viittaavasta mausta. Sitä on verrattu myös lakritsin ja eukalyptuksen makuun. Kokit suosittelevat pihasaunion käyttämistä muun muassa vadelmaruokien ja mansikoiden maustamiseen.
Kokeile saunion lehtiä ja kukkia esimerkiksi salaattissa, fetajuuston kaverina, sekä hunajan, maksan, kalan, vihannesten, vaalean lihan ja lintupaistin kera. PIenen nupun maku on vertaansa vailla. Maku on ensin hieman terävä, mutta sitten aromaattinen ja maukas.
Saunioita voi käyttää erilaisten juomien, kuten boolin, snapsin, liköörin, siman tai yrttioluen valmistamiseen. Erityisesti varret sopivat juomiin.
Saunioista voi valmistaa makeisia, jäätelöä, jälkiruokia, leivonnaisia ja hyytelöitä, tai niitä voi lisätä aasialaistyyppisiin wokkiruokiin kypsennyksen loppuvaiheessa. Kukista voi kokeilla valmistaa pikkelssiä. Sauniot sopivat myös mainiosti teeksi, ja ylijääneen teen voi käyttää ihonhoitoon. Saunioita voi kuivata ja pakastaa. Ilmalla täytetyssä muovipussissa jääkaapissa ne säilyvät käyttökelpoisina useita päiviä keräämisen jälkeen.
.png)
.png)


Minä olen laiska rikkaruohojen kitkijä. Siksi varmaan yksi reipas pihasaunio on kasvanut jo pitkään meidän rapun vieressä. Se on ehkä nyt käytävä nappaamassa talteen :) Ei , vaan ihan toden puhuen en ole koskaan ymmärtänyt luonnonyrteistä mitään. Just yhtenä päivänä mietin, että olipa sittenkin hyvä, että koulussa opetettiin kasveja. Nyt tiedän tuonkin nimen ihan itsestään selvästi. Jäin miettimään, mikä on tilanne nykyisin koulussa. Vieläköhän näitä yleisimpiä kasveja kuinka paljon opetellaan. En olisi osannut arvata mitenkään, että pihasauniota voi noin monipuolisesti hyödyntää.
VastaaPoista